Mainos

Suomalainen vältti Brysselin metroräjähdyksen täpärästi

Suomalainen Sarianna Kankare oli noussut aamulla tavanomaiseen tapaan Brysselin Maelbeekin metroasemalla mennäkseen töihin EU-parlamenttiin. Noin kymmenen minuuttia hänen poistumisensa jälkeen metroasemalla räjähti.

– Kaupunki on aika sekaisin. Ihmiset hortoilivat kaduilla ja tuijottelivat puhelimiaan. Puhelimeni on piipannut hirveästi, kun kaikki sukulaiset ja kaverit soittelee, Henna Virkkusen (kok.) poliittisena avustajana toimiva Kankare kertoi räjähdyksen jälkeisistä tunnelmista STT:lle.

Kankareen mukaan hän on ollut Brysselin tapahtumista hieman pimennossa, sillä puhelinliikenne ja nettiyhteydet ovat olleet tukossa.

– Kun lähdin kävellen kotiin parlamentista puoli kymmenen aikaan, siellä oli paljon poliiseja blokkaamassa autoja. Kaduilla oli paljon ihmisiä, kun heitä oli ohjattu metrotunneleista ulos. Poliisi oli aika kireän näköisenä, Kankare kuvailee.


Brysselin metroyhtiö STIB:n mukaan Maelbeekin metroasemalla on kuollut ainakin 15 ihmistä ja haavoittunut 55. Kankareen huojennukseksi näyttää siltä, että hänen Brysselissä asuvat tuttavansa eivät ole olleet paikalla iskujen sattuessa.

– Siltä vaikuttaa, kun katselen Facebookia ja puhelinta.

Kankare uskoo, että iskut aiheuttavat kaaosta Brysseliin tuleviksi päiviksi. Hän kuitenkin toivoo, että kaupunki saataisiin nopeasti jaloilleen.


Putoavaa betonia, verisiä ihmisiä 

Brysselin lentokentälle kulkevat tiet on suljettu liikenteeltä. Monet matkustajat pakenivat moottoritien pientareita pitkin matkatavaroitaan raahaten.

Ihmisiä evakuoitiin lentokentän vieressä sijaitsevaan Zaventemin kylään, josta heitä kuljetettiin busseilla eteenpäin.

Belgian Antwerpenissa asuva Asia Ghafoor oli kolmen lapsensa kanssa Pakistanin-lennon lähtöportilla, kun räjähdys tapahtui.

– Kaaduin maahan. Näin putoavaa betonia ja pölyä satoi joka puolelta, Ghafoor sanoo STT:lle Zaventemissa.

Perhe pelastui vahingoitta.

Lentokentällä työskentelevän Dani Ngonatan mukaan kaksi räjähdystä aiheuttivat täyden paniikin.

– Verisiä ihmisiä tuli vastaan ja lapset huusivat, huopaan kietoutunut Ngonata sanoo.

Belgialaiset Jelke Teelen ja Nathalie Moonen olivat kentällä aamupalalla, kun he näkivät ihmisten juoksevan ohi.

– Emme aluksi tajunneet mitä tapahtui ja jatkoimme syömistä, he kertovat.

Moonenin veli Martin saapui ystävänsä kanssa hakemaan kaksikkoa turvaan.

– Meillä oli autossa ruokaa ja juomaa siltä varalta, että matka kestää useita tunteja. Onneksi pääsimme melko nopeasti ruuhkan läpi.

Liikenne lentokentän ympärillä oli kaaoksessa poliisin eristämien teiden takia. Moni teiden varsilla vaeltavista oli shokissa.

– Tekee mieli vain itkeä. Nyt räjähdyksiä on jo viisi, sanoi lentokentän Cargo-puolella työskentelevä Ellen Desaar, joka yritti päästä aamupäivällä työpaikalleen.

Taksinkuljettaja Said Boudoiran mukaan turvallisuuden tunne Brysselissä on jälleen raunioina.

– Ihmiset ehtivät juuri huokaista helpotuksesta, kun Salah Abdeslam saatiin kiinni, hän sanoi viitaten viime viikolla kiinni otettuun terroristiepäiltyyn, jota syytetään osallisuudesta Pariisin iskuihin.

– En voinut ikinä kuvitella, että tällaista voi tapahtua Brysselin lentokentällä. 


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.