Mainos

Suomalaisen vuorikiipeilijän kohtalo yhä epäselvä

Tiibetissä kadonneen suomalaisen vuorikiipeilijän Noora Toivosen kohtalosta ei ole saatu mitään uutta tietoa. Nuori naiskiipeilijä katosi perjantaina yhdessä samaan retkikuntaan kuuluneen venäläiskiipeilijän kanssa.

Olot vuorilla ovat kovat

Osa suomalais-venäläisestä retkikunnasta päätti yrittää maailman kuudenneksi korkeimman vuoren Cho Oyun huipulle kaksikon katoamisesta huolimatta. Tämän hetkisten tietojen mukaan yrityksestä on kuitenkin luovuttu.
Kaksi samaan retkikuntaan kuuluvaa suomalaista,Tomi Myllys ja Arto Suolanen, olivat vuoren rinteen kolmosleirissä, 7400 metrin korkeudessa. Saadun tiedon mukaan he olivat luopuneet 8201 metriä korkealla olevan huipun tavoittelusta. Aikomuksena oli kuitenkin ennen alastuloa käydä muutama sata metriä ylempänä.

Sen sijaan toiseen retkikuntaan kuuluva Ari Piela yrittää päästä kohtalokkaalle huipulle vielä tällä viikolla.

Kadonneesta suomalaisesta ei ole tietoa

Toisen ryhmän tarkoituksena on saavuttaa huippu viikonvaihteessa.

-Säät ovat kuitenkin olleet hyvin epävakaat ja saattavat estää "huiputuksen", totesi Piela tänään perusleiristä. Pielan aiempiin vuorikiipeilyn meriitteihin kuuluu mm. Mont Everestin kiipeäminen vaativaa Tiibetin puoleista reittiä pitkin vuosi sitten toukokuun lopulla.

Kiipeäminen Tiibetissä maailman korkeimpien vuorien huipuille on yleensäkin mahdollista vain parin-kolmen viikon aikana toukokuussa, jolloin huippuja muulloin pyyhkivät jet-virtaukset vaimenevat ja "ikkuna huipulle" aukeaa.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.