Mainos

Suomalaislaskettelijat yön jumissa 10 asteen pakkasessa Japanissa – "Onneksi varusteet olivat hyvät"

Suomen Japanin-suurlähettiläs Manu Virtamo kertoo pelänneensä suomalaisen laskettelijaryhmän puolesta kuullessaan, että he ovat jääneet jumiin yhdelle maailman lumisimmista vuorista.

Suurlähetystö sai tiedon ryhmän kiipelistä paikalliselta suomalaiselta, joka oli lukenut tapauksesta lehdestä.

– Otimme heti yhteyttä paikalliseen poliisin ja kuulimme, että kuusi henkilöä on siellä loukussa. Pimeän takia heitä ei voitu heti hakea pois, kertoo Virtamo MTV Uutisille.

– Oli vaikeuksia nukkua, kun tiesin heidän joutuvan jäämään sinne yöksi, enkä ollut varma kuinka kokeneesta ryhmästä on kyse. 

– Yöllä oli ollut pakkasta kymmenen astetta, mutta onneksi he osoittautuivat kokeneiksi lumilautailijoiksi. Heillä oli jopa pieneen leiriytymiseen vaadittavat varusteet ja he pystyivät suojautumaan pakkaselta.

Aamun sarastaessa ryhmä haettiin helikopterilla pois.

Virtamo sanoo olleensa yhteydessä matkanjärjestäjään, joka kertoi kaikkien kuuden olevan hyvässä kunnossa.

– Paikallismediassa oli ristiriitaisia tietoja, mutta kuulin oppaalta, että kaikki ovat kunnossa eikä paleltumiakaan ollut pahemmin tullut.

Juttua korjattu kello 9.05: Ryhmä ei ollut lumilautailijoita vaan laskettelijoita.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.