Mainos

Entinen Miss Suomi paljastaa IS:lle: "Trump kouri takapuoltani"

Suomalaismissi Ninni Laaksonen kertoo Ilta-Sanomille, että republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump kouri häntä vuonna 2006.

Laaksonen edusti tuolloin Suomea Miss Universum -kisoissa New Yorkissa heinäkuussa 2006. Kourinta tapahtui lehden mukaan juuri ennen Late Show with David Letterman -ohjelman kuvauksia. Laaksosen lisäksi ohjelmaan osallistui kolme muuta Miss Universum -kilpailijaa sekä Trump.

Ilta-Sanomat otti yhteyttä muutamaan suomalaismissiin kysyäkseen heidän Trump-kokemuksistaan. Näin Laaksonen kertoo lehdelle:

– Ennen ohjelmaan menoa meistä (Trumpista ja misseistä) otettiin kuvia rakennuksen ulkopuolella. Trump seisoi aivan minussa kiinni ja puristi minua yhtäkkiä pepusta. Hän otti kädellään ihan reilusti takapuolestani kiinni. En usko, että kukaan muu näki sitä, mutta ilmeeni kyllä värähti ja ajattelin, että: ”Mitä täällä oikein tapahtuu.”

Laaksonen kertoo lehdelle kuulleensa, että Trump pitää hänestä, koska hän näyttää samalta kuin Melania-vaimo nuorena.

– Minulle jäi Trumpista limainen fiilis, Laaksonen sanoo lehdelle.

Viime aikoina useita Trumpia ahdistelusta syyttäneitä naisia on astunut julkisuuteen. Katso aiheeseen liittyvät videot.





Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.