Mainos

Suomalaisnainen Pekingissä: Ulos vain pakon edessä – saasteista hetkessä näin järkyttävä näky

Beijing1
Beijing2

Kiinassa Pekingissä annettiin eilen ensi kertaa korkeimman punaisen tason varoitus savusumusta. Ihmisiä neuvottiin pysymään sisätiloissa ja käyttämään ulkona hengityssuojaa.

Pekingissä asuvan suomalaisen Johannan mukaan pahimpien saasteiden aikaan ulos ei todellakaan halua mennä kuin pakon edessä.

– Viime viikolla ilmansaasteita mittaava arvo oli tiistaina 611, kun 25 on hyvän ilmanlaadun raja. Red alertin aikaan arvo on ollut jossain 300:n pinnassa, eli aika hirveitä lukuja tässä on pyörinyt, Johanna kertoo MTV Uutisille.

– Tässä säässä, eikä varsinkaan viime viikolla 600:n rajan rikkouduttua kiinnosta lähteä yhtään mihinkään kotoa, ellei ole pakko. Monienhan tietysti on, koska työt eivät yleensä odota tekijäänsä.

Peking tiistaina ja keskiviikkona

Näkymää Johannan ja hänen poikaystävänsä Mika-Matin pekingiläisen asunnon ikkunasta viime viikolta peräkkäisinä päivinä.

Saastemäärät ovat näkyneet siinä, että ulkona liikkuvilla on yhä useammin kasvoillaan entistä järeämpiä hengityssuojaimia.

– Mikään kangasläpyskä kasvoilla ei oikeastaan auta mitään, tarvitaan kunnon suojain, jossa on kunnon filtteri, joka suodattaa ilmaa. Sellaiset halvatkin kertakäyttösuojaimet olivat viime viikolla useista kaupoista loppuneet.

– Suojan käyttöön kyllä tottuu nopeasti, koska kyllä sitä mieluummin käyttää kuin haistelee ja hengittää saasteita. Sitä hajua on vähän vaikeaa kuvailla, se on aika voimakas ja pistävä.

Suojaimia on tarjolla myös perheen pienimmille ja lemmikeille.

– Eläimet myös säälittävät, kun ne juoksevat ulkona näillä saasteilla. Ollaan tosin nähty kuvia, joissa eläimillekin on hankittu hengityssuojaimet. Vauvoillekin on tietysti omia kokojaan hengityssuojaimista.

Saasteet paitsi näkyvät niin myös tuntuvat

–Aamut ovat ihan jänniä, koska verhot avatessa et tiedä, näetkö tänään ikkunasta kilometrien vai satojen metrien päähän, Johanna kertoo.

–Täällä on syksyn mittaan ollut jo useita päiviä, jolloin ulkona kävellessä on saasteiden takia aika nopeasti saanut pääkivun. Pitkään jatkuneet saasteet ovat myös mielialalle ikäviä, koska silloin päivät ovat masentavan harmaita ja synkkiä.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.