Mainos

Suomalaisprofessori oikeudessa: "Suurin vakoilutapaus Tanskassa"

49-vuotias suomalaisprofessori Timo Kivimäki saapui Glostrupin kaupunginosan oikeustalolle Kööpenhaminassa vähän ennen yhdeksää aamulla puolustusasianajajansa Anders Nemethin kanssa.

– Haluan vain sanoa että olen syytön, Kivimäki ilmoitti lyhyesti paikalla oleville toimittajille.

Oikeus on päättänyt, että istunto pidetään suljetuin ovin, koska "Venäjän aseman huomioonottaminen on tässä tapauksessa tärkeämpää kuin yleiset oikeuskäytännön julkisuusperiaatteet", kuten päätöksessä sanotaan.

Kivimäki on toiminut Kööpenhaminan yliopiston kansainvälisen politiikan professorina vuodesta 1999 lähtien, ja hän on tällä hetkellä toimestaan virkavapaana. Häntä epäillään muun muassa opiskelijoitaan koskevien tietojen luovuttamisesta Venäjän tiedustelupalvelulle.

Kivimäki pidätettiin syyskuussa 2010, ja omien sanojensa mukaan häntä kuulusteltiin erittäin rajuin menetelmin yhteensä 350-400 tuntia. Hän ei saanut nukkua riittävästi eikä esimerkiksi tarpeellista lääkitystä krooniseen sairauteensa.

Kivimäki on osallistunut muun muassa Martti Ahtisaaren johdolla erilaisiin hankkeisiin, ja suunnitelmissa oli ilmeisesti ollut häntä varten jonkinlaisia tehtäviä myös Myanmarin rauhanprosessissa.

Kivimäki kertoi itse MTV3:n kanssa huhtikuun 13. päivänä käymässään sähköpostikirjeenvaihdossa, että hänen puheluitaan suomalaisten diplomaattien kanssa on kuunneltu ja sähköpostiaan seurattu ja otettu talteen. Hän mainitsee myös, että "ne dokumentit joita en ollut vielä polttanut, ovat nyt Tanskan tiedustelupalvelulla".

Kyseessä ovat muun muassa yhteenvedot Kivimäen käymistä keskusteluista erityisesti muslimikapinallisten kanssa eri maissa.

Juuri tämä saattaa Kivimäen mukaan olla kaiken takana.

– Tanskan tiedustelupalvelu on hiukan vainoharhainen erityisesti muslimijärjestöjen suhteen sen jälkeen kun Tanska osallistui Irakin sotaan ja kun heillä oli tuo pilakuvakriisi, Kivimäki kirjoitti MTV3:lle.

Kivimäki myöntää olleensa yhteydessä neljään venäläiseen diplomaattiin, jotka Tanska on nyt luokitellut vieraan vallan agenteiksi. Tanskalaismedian mukaan Kivimäki olisi rahallista korvausta vastaan luovuttanut heille turvallisuuspoliittisia arvioita ja muuta Venäjää hyödyttävää tietoa.

Kivimäki kuitenkin vakuuttaa, että hänen kontaktinsa eivät voi olla vakoojia.

– Vakoojat eivät puhu ravintoloiden turvakameroiden alla eivätkä pidä kännyköitään päällä, Kivimäki kirjoittaa.

– Riippumatta siitä, vaikka tapaamani diplomaatit olisivat olleet kuu-ukkoja, en ole avustanut muuta kuin laillisia funktioita, Kivimäki vakuuttaa sähköpostissaan.

Enempää yksityiskohtia oikeusprosessista Kivimäki tuskin pystyy Tanskan lakia rikkomatta paljastamaan.

Kivimäki kommentoi aamulla lyhyesti myös oikeuden päätöstä käsitellä asia suljetuin ovin.

– Pahoittelen tällaista salassapitoa. Haluaisin, että tämä olisi kokonaan avointa, mutta en mahda tälle mitään.

Hän suhtautui myös epäillen siihen, voiko hän koskaan kertoa asiasta omaa versiotaan julkisuuteen.

Kivimäkeä syytetään "lievän vakoilupykälän rikkomisesta". Sen mukaan syytetty on paljastanut valtiosalaisuuksia, mutta ei kuitenkaan näin menetellessään ole vahingoittanut Tanskan etuja. Enimmäisrangaistus tällaisesta rikoksesta on kuusi vuotta vankeutta, mutta näin ankaraa seuraamusta syyttäjä tuskin vaatii.

Kivimäen puolustusasianajaja Anders Nemeth vaatii kaikista syytteistä luopumista ja päämiehensä maineen puhdistamista kokonaan.

Istuntopäiviä Glostrupin oikeustalossa on varattu yhteensä 23. Tanskan media luonnehti tänään alkanutta oikeudenkäyntiä suurimmaksi vakoilutapaukseksi Tanskassa vuosikausiin. Kivimäkeä ei kuitenkaan ole määrätty vangittavaksi, ja se kertonee jotain epäiltyjen rikosten vakavuudesta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.