Mainos

Suomalaissotilaat neuvonantajina Mosulin valtauksessa – asutuskeskustaistelu vaativaa

Suomen Maavoimien operaatiopäällikkö Petri Hulkko Irakin Mosulin valtausta haastavaksi operaatioksi. Irakissa operaatioon välillisesti osallistuu myös suomalaissotilaita. Suomalaissotilaat toimivat alueella neuvonantajina.

– Olemme neuvonanto- ja koulutustehtävissä. Se tarkoittaa sitä, että me emme etene etulinjassa joukkojen kanssa. Myöskään muut koalition maat eivät tee niin. Vastuu on yksiselitteisesti Irakin turvallisuusjoukoilla ja Kurdistanin peshmergoilla.

Suomesta Irakissa on tällä hetkellä noin 100 henkilöä. Puolet on palkattua Puolustusvoimien henkilökuntaa ja toinen puoli reserviläisiä, joilla Hulkon mukaan poikeuksetta pitkä kokemus kriisinhallinnasta. Reserviläisten tehtävänä on kouluttaa taistelijoita perustaistelutaitoihin.

Pääpyrkimyksenä kansainvälisellä yhteisöllä on jo pitkään ollut lopettaa Isis-järjestön julmat teot ja olemassaolo.

– On todettu tässä viime aikoina, että paras tapa kohottaa kansainvälistä turvallisuutta ja kriisialueen turvallisuutta on kouluttaa sen alueen viranomaisia ja takaamaan se turvallisuus siellä omille kansalaisille.

Huomenta Suomessa vieraillut Hulkko kertoo, että taistelun ensimmäisessä vaiheessa Mosul pyritään eristämään. Arvioiden mukaan Mosulissa on muutamia tuhansia Isis-taistelijoita ja asutuskeskustaistelu on vaativin taistelumuoto.

– Se on erittäin hidasta toimintaa. Mosulin valtauksessa hitain ja vaikein osuus on asutuskeskuksen vapauttaminen.

– Vaarana on se, että Isis käyttää siviilejä ihmiskilpinä. Tämä on yritetty ottaa huomioon, mutta vaara on olemassa. 

Katso keskustelu Mosulin operaation riskeistä tästä: 


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.