Mainos

Suomalaistutkija: Trollhättanin iskua ei voi laittaa maahanmuuttajien syyksi

Ruotsalaista rasismia tutkineen Tapio Tammisen mukaan maahanmuuttajien suuri määrä ei yksistään ole syynä länsinaapurin poliittiseen ääriliikehdintään eikä sillä voi selittää yhteenottoja ja väkivaltaisuuksia.  

– Se on helppo selitys. Kaadetaan ikään kuin pakolaisten syyksi, että tämän kaltaista ääriliikehdintää nousee, Tamminen kommentoi STT:lle  

Tamminen korostaa, että ääriliikkeet ovat kautta aikojen käyttäneet muukalaisvihaa ja -pelkoa hyväkseen ja vierittäneet vastuun lietsomistaan väkivaltaisuuksista uhrien niskaan. Näin toimivat jo natsit 1930-luvun Saksassa.  

Tammisen mukaan vihapuhetta viljelevät erityisesti ruotsidemokraattien liepeillä pyörivät henkilöt, joihin puoluejohto on pyrkinyt ottamaan viime aikoina etäisyyttä.

Samaan aikaan puolue kuitenkin uusimpien tietojen mukaan muun muassa julkaisee netissä listoja suunnitteilla olevista vastaanottokeskuksista.  
– Se on kyllä melkoista provosointia, Tamminen sanoo.  
Useita vastaanottokeskuksia ja muita pakolaisten asuintiloja on viime päivinä poltettu tai yritetty polttaa eri puolilla maata.  

Tamminen kertoo, että Trollhättanin kouluisku ei lopulta tullut hänelle täytenä yllätyksenä.

Tammisen mukaan äärioikeisto on jo pitkään ollut Ruotsissa huomattavasti järjestäytyneempää kuin missään muussa Pohjoismaassa. Hän kertoo, että monet tilannetta seuranneet olivat pelänneet Utöyan joukkomurhan kaltaista terroria tapahtuvan pikemmin Ruotsissa kuin Norjassa.  

Varsinkin 1990-luku oli Ruotsissa todellinen viharikosten vuosikymmen. Maata ravisteli rasististen rikosten sarja, ja pelkoa kylvi muun muassa lasermieheksi kutsuttu murhaaja, joka valitsi uhreikseen maahanmuuttajia.  
– Silloin oli myös poliittisia murhia ja pommiattentaatteja.  
  
Optimistit ennättivät toivoa, että pahin viharikosten tehtailu olisi jäänyt jo taakse, kunnes tilanne alkoi uudestaan pahentua muutamia vuosia sitten.

– Ero 1990-luvun tilanteeseen on se, että nyt ruotsidemokraatit ovat aivan erilaisessa asemassa kuin silloin.  



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.