Mainos

Suomelta kolme miljoonaa euroa Afrikan nälänhätään

Suomi avustaa eteläisen Afrikan nälänhädästä kärsiviä kolmella miljoonalla eurolla.

Ulkoasianministeriö on myöntanyt humanitaarista apua kaksi miljoonaa euroa Maailaman elintarvikeohjelmalle (WFP) sekä miljoona euroa Punaisen Ristin ja Punasen Puolikuun yhdistysten kansainväliselle liitolle (IFRC).

Suomen avustus suunnataan Lesothoon, Malawiin, Mosambikiin, Swazimaahan, Sambiaan ja Zimbabween.

YK-järjestöt ovat pyytäneet kansainväliseltä yhteisöltä kaikkiaan 614 miljoonaa dollaria ja Punainen Risti lähes 61 miljoonaa euroa alueen ruokapulan helpottamiseksi. Ruoka-avun tarpeessa on jo 13 miljoonaa ihmistä.

Eteläisen Afrikan elintarviketilanne on pahentunut kevän ja kesän aikana hälyttävästi. Loppuvuonna sen odotetaan yhä pahenevan ja jatkuvan vaikeana vielä ensi vuonna. Kriisin taustalla on alueen pitkään jatkunut kuivuus. Maaperän köyhtyminen, torjunta-aineiden puute, hallinnon ongelmat ja Zimbabwen maaomistuskiistat syventävät hätää.

Ulakasianministeriö on aiemmin tänä vuonna mylntänyt eteläisee Afrikkaan humanitaarista apua yhteensä 2,5 miljoonaa euroa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.