Mainos

Suomen emojit innostavat maailmalla – CNN teki mobiilikuvia muillekin

Suomen omat kansalliset emojit ovat saaneet runsaasti julkisuutta maailmalla, kuten tarkoituskin oli.

Uutiskanava CNN pohtii suomalaisten kansanluonnetta.

– Suomi on saunaa rakastavien rokkifanaatikkojen ja vanhentuneita matkapuhelimia kanniskelevien ihmisten kansakunta. Nyt se on todistettu emojien avulla, CNN kirjoittaa.

Suomalaisissa emoji-kuvissa kansallisisa tunteita kuvaavat todella mm. saunojat, päätään heiluttavat rokkifanit ja ikäloput Nokian kännykät. Lisää samanlaisia on vielä luvassa.

CNN kirjoittaa verkkosivuillaan perusteellisesti Suomen mobiilikuvista. CNN on Suomen esimerkin innoittamana tehnyt muutamien muiden kansallisuuksien luonteita kuvaavia emojia.

Esimerkiksi Brittein saarten valtioista kuvaa sateessa värjöttelevä pukumies ja olutta juova punatukka. Yhdysvaltojen emojiksi ehdotetaan muun muassa kuuluisan Route 66:n kylttiä, Italian vastaava voisi olla Ferrari.

 

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.