Mainos

Suomen viranomaisia varoitettiin romanien joukkomuutosta

Suomen viranomaisia varoitettiin romanien joukkomuutosta jo muutama vuosi sitten, mutta neuvot kaikuivat kuuroille korville.

Näin vakuuttaa Romanian romani- ja vähemmistökeskuksen johtaja Valeriu Nicolae. Hänen mukaansa romanien maastamuuttoa on tällä hetkellä erittäin vaikea pysäyttää.

- Sanoin heille, että ilman vakavasti otettavaa suunnitelmaa EU-tasolla ja kansallisella tasolla, tullaan näkemään kasvava romanien muuttoaalto. Se tuo mukanaan myös Suomessa väliaikaisia slummeja.

Kaksi vuotta sitten ilmiön laajuuteen havahduttiin myös Suomessa. Nicolaen mukaan "herääminen" tuli kuitenkin liian myöhään.

- Selitin, että mitään ei ole enää tehtävissä. Jotta tämä ongelma ratkaistaisiin, pitäisi kuroa umpeen elintasokuilu.

Matkalipun hinnan saa takaisin kerjäämällä kolme päivää

EU:ssa on tiettävästi noin 9 miljoonaa romania, Romaniassa arviolta pari miljoonaa. Romaniassa monet pitävät kerjäläisongelmaa yksittäisten maiden sisäpoliittisena vaalipelinä sekä EU:n yhteisenä asiana.

Romanian ulkoministeriön romaniasiain neuvonantaja Gheorghe Raducan haluaa niin ikään pestä kätensä asiasta.

- Romanian hallitus ei voi tehdä enempää kuin se on tähän mennessä tehnyt, Raducan kuittaa.

Romaniassa romaneja ja päättäjiä tavannut toimittaja Rita Strömmer kuvailee romanien oloja maassa alkeellisiksi. Elintasoerot valtaväestöön ovat suuret.

Kun työtä ei ole, on pakko yrittää jotain muuta. Matka esimerkiksi Suomeen maksaa 95 euroa. Sen saa takaisin kerjäämällä kolme päivää. Parin kuukauden kerjäämisellä maksaa Romaniassa vuokran ja sähkön pitkäksi aikaa. Tämä viesti ei mennyt perille 2000 luvun puolivälissä, kun suomalaiset kävivät tutustumassa kerjäläisasiaan Romaniassa.

Katso Rita Strömmerin juttu Bukarestista

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.