Mainos

Suomi neljänneksi maahanmuuttomyönteisin

Islanti on Euroopan maahanmuuttomyönteisin maa, selviää eurooppalaisten maahanmuuttoasenteita mittaavasta European Social Survey -seurantatutkimuksesta. Muutenkin pohjoinen Eurooppa suhtautuu maahanmuttajiin etelää myönteisemmin. Islantia seuraavat Ruotsi, Puola ja neljäntenä Suomi.

ESS-tutkimuksessa kysytään, ovatko muista maista tulevat ihmiset hyväksi vai pahaksi maalle, sen taloudelle ja kulttuurille. Tuoreimmat tulokset ovat vuodelta 2012. MTV Uutisille niitä kokosi Turun yliopiston professori Heikki Ervasti, joka vastaa ESS-tutkimuksesta Suomessa.

– Täytyy kuitenkin muistaa, että joka maassa löytyy maahanmuuttovastaisia porukoita, vaikka yleisesti asenteet olisivat myötämielisiä, arvioi Ervasti.

Kypros ja Venäjä kielteisimpiä

Itä- ja Etelä-Eurooppa ovat perinteisesti olleet maahanmuuttokielteisimpiä alueita, ja näin on nytkin. Nihkeimmin maahanmuuttajiin suhtaudutaan Kyproksessa ja Venäjällä.

Edellisessä, vuoden 2010 vuoden lukuihin perustuvassa mittauksessa Kreikka suhtautui muualta tulleisiin negatiivisimmin. Tuoreimmassa tutkimuksessa Kreikan lukuja ei kuitenkaan ole saatavilla.

– Todennäköisesti siellä kuitenkin tilanne on säilynyt samana, arvioi Ervasti.

Maahanmuuttovastaisuus nyt näkyvämpää

Eurooppalaisten asenteissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia suhtautumisessa maahanmuuttoon. Professori Heikki Ervastin mukaan maahanmuuttovastaisuudesta on kuitenkin tullut Euroopassa näkyvämpää.

– Ei voida väittää että Eurooppa olisi siirtymässä maahanmuuttovastaisuuteen, mutta useimmissa Euroopan maissa löytyy sellaisia ryhmiä, jotka riittävät jo poliittiseksi voimaksi, tiivistää Ervasti.

Sveitsi Euroopan keskikastia

Sveitsiläiset äänestivät viikonloppuna kansanäänestyksessään EU-kansalaisten maahanmuuton rajoittamisen puolesta. Sveitsi joutui äänestystuloksen valjettua muun muassa Euroopan unionin hampaisiin. ESS-tutkimuksessa Sveitsi sijoittuu asenteissaan Euroopan keskikastiin.

– Sveitsin kohdalla hivenen poikkeuksellista on kuitenkin, että siellä ihmisten asenteet ovat selkeästi jakaantuneet maaseudun- ja kaupunkiväestön kesken sekä itä-länsisuunnassa, valottaa professori Ervasti.

Suurin muuttoliike etelästä pohjoiseen

Eniten muita eurooppalaisia vetää Saksa. Sinne on viime vuosina muuttanut noin 260 000 EU-kansalaista, selviää Siirtolaisinstituutin laskelmista. Myös Britannia ja Espanja vetävät puoleensa satojatuhansia eurooppalaisia vuosittain.

Toisaalta isoista maista myös lähdetään paljon. Britanniasta on muuttanut muualle viime vuosina noin 240 000 ihmistä vuosittain.

– Viime vuosien suurin muuttoliike suuntautuu kuitenkin selvästi etelästä pohjoiseen. Muutot etelän kriisimaista Kreikasta, Espanjasta ja Portugalista muihin EU-maihin ovat kolminkertaistuneet, arvioi johtaja Ismo Söderling Siirtolaisinstituutista.

Söderling muistuttaa kuitenkin, että eniten ihmisiä EU-maihin kuitenkin muuttaa unionin ulkopuolelta. Esimerkiksi muuttovirrat Aasiasta ovat olleet koko ajan kasvamaan päin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.