Mainos

Suomi tukee Pakistanin tulvauhreja

Suomen ulkoministeriö on päättänyt myöntää Pakistanille humanitaarista apua 1,2 miljoonaa euroa tulvauhrien auttamiseksi.

Suomen avulla maahan hankitaan asuinsuojia ja parannetaan käymälä- ja peseytymistiloja. Tukisummalla tuetaan myös vesihuoltoa ja terveydenhoitoa. Osa apusummasta jyvitetään tulvien jälkihoitoon.

Avustussummasta kanavoidaan Pakistaniin maailman terveysjärjestön WHO:n kautta 600 000 euroa, YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n kautta 400 000 euroa ja Kirkon ulkomaanavun kautta 200 000 euroa.

Avustusjärjestöjen arvion mukaan tulvien aiheuttamat aputarpeet tulevat olemaan vähintään 100 miljoonan Yhdysvaltain dollarin suuruiset.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.