Mainos

Supo: Norjan terroriuhka ei muuta Suomen uhka-arviota

Suojelupoliisin mukaan Norjan terroriuhka ei ole muuttanut arviota Suomen turvallisuustilanteesta.  

Supon ylitarkastajan Tuomas Portaankorvan mukaan viime kuussa julkaistu uhka-arvio on edelleen voimassa. Tuolloin supo arvio, että radikaaleihin islamisteihin kytkeytyvän terrorismin uhka on Suomessa kohonnut. Suomi ei kuitenkaan ole terroristijärjestöjen ensisijainen kohdemaa.  

Norjan poliisi kertoi, että iskua länsimaihin suunnitellut islamistiryhmä on lähtenyt Syyriasta ja se on mahdollisesti matkalla Norjaan.  

Portaankorvan mukaan Syyrian tilanne vaikuttaa myös Suomeen.  

- Syyrian tilanne ja osallistuminen väkivaltaisiin konflikteihin Euroopasta on koko Euroopan tasolla muuttanut turvallisuustilannetta, Portaankorva sanoo.  

Supo ei tarkemmin kerro, onko Norjan tilanne muuttanut sen toimintaa jollakin tavalla.  

- Me edelleen arvioimme tilannetta sen mukaan, mitä uutta tietoa saamme, Portaankorva sanoo.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.