Mainos

Suuri lapsia varastanut liiga kiinni Kiinassa

Suuri lapsia varastanut ja välittänyt liiga on jäänyt kiinni Kiinassa.

Liiga on kidnapannut lapsia eri puolilla maata. Nuorimmat heistä ovat olleet alle vuoden ikäisiä. Lapsia on myyty adoptoitaviksi, mutta myös tehdastöihin.

Poliisin puoli vuotta jatkunut suuroperaatio päättyi 60 lapsen pelastamiseen kaappaajiltaan tällä viikolla eteläisessä Guizhoun maakunnassa. Jotkut lapsista olivat olleet kateissa jopa kaksi vuotta. Pääosa ryöstetyistä lapsista on poikia. Lasten kuvat on laitettu poliisin internetsivuille.

Oikeiden vanhempien löytäminen on ollut vaikeaa. Monet vanhemmista ovat olleet tunnistavinaan oman kadonneen lapsensa, mutta vuodet ovat kuitenkin muuttaneet lapsen ulkonäköä niin, että vanhemmuus on pitänyt selvittää verikokein.

Lasten ryöstely on Kiinassa suuri ongelma. Viranomaiset arvioivat, että jopa 60 000 lasta viedään vanhemmiltaan joka vuosi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.