Mainos

Ruotsi moitti seksin suojaikärajan laskua 12 vuoteen – Turkki kutsui suurlähettilään puhutteluun

Turkki kutsuu Ruotsin suurlähettilään puhutteluun seksin suojaikärajaa koskevan tviitin takia, kertoo Turkin ulkoministeri Mevlut Cavusoglu.

Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström tviittasi eilen, että Turkin tulisi perua päätös suojaikärajan laskemisesta. Wallström kirjoitti tviitissä, että lapset tarvitsevat enemmän suojelua väkivaltaa ja hyväksikäyttöä vastaan.

Cavusoglun mukaan tviitti perustuu väärään tietoon tai spekulointiin.

– Ulkoministerin ei pitäisi kertoa valheita ja omaksua Turkkia syyttävää lähestymistapaa, Cavusoglu sanoi televisiolähetyksessä.

Turkin perustuslakituomioistuin päätti viime kuussa kumota säännöksen, jonka mukaan seksi alle 15-vuotiaan kanssa luokiteltaisiin seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Käytännössä päätös laskee suojaikärajan 15:sta 12 vuoteen.

Turkin parlamentilla on puoli vuotta aikaa hyväksyä lakimuutos.

Turkki tuohtui myös Itävallalle 

Turkin laissa suojaikäraja säilyisi muutoksesta huolimatta entisessä 18 vuodessa. Tuomioistuimen päätös on kuitenkin herättänyt huolta siitä, että lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei enää rangaistaisi.

Esimerkiksi Ruotsin Pelastakaa lapset -järjestö on ilmaissut huolensa muutoksesta.

YK:n lastenjärjestö Unicefin mukaan kansainvälistä säännöstä seksin alaikärajasta ei ole, mutta YK:n lasten oikeuksien komitea pitää 13 vuoden rajaa "todella alhaisena".

Unicefin mukaan suurin osa valtioista on säätänyt seksille alaikärajan. Ruotsissa se on 15 vuotta ja yleisin ikäraja maailmassa on 16.

Seksin suojaikäraja aiheutti diplomaattisen selkkauksen myös Itävallan ja Turkin välille viime viikonloppuna.

Turkin ulkoministeriö tuohtui itävaltalaiselle medialle Wienin lentokentän näytöillä pyörineen uutisotsikon takia. Suuren itävaltalaissanomalehti Kronen Zeitungin uutisotsikko sanoi Turkin sallivan seksin alle 15-vuotiaiden kanssa.

Itävallan Turkin-diplomaatti kutsuttiin lauantaina Turkin ulkoministeriöön otsikoiden takia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.