Mainos

Suuryrityksen verokeinottelevat – kehitysmaat kärsivät yhä enemmän

Kehitysmaat kärsivät yhä enemmän kansainvälisten suuryritysten verokeinottelusta, kertoo Kansainvälinen valuuttarahasto IMF.

Jo yksittäinen yritys voi säästää kymmeniä tai satoja miljoonia euroja siirtäessään voittojaan alhaisen verotuksen maihin. Nämä ovat suuria summia kehitysmaille, IMF kirjaa raportissaan.  

Kilpailu kansainvälisistä sijoituksista on IMF:n mukaan johtanut siihen, että yritysten verotusta lasketaan kaikkialla aina vain alemmaksi. Vain harva maa pystyy puolustamaan verotustaan tässä kilpailussa, IMF kirjaa raportissaan.  

Mitä enemmän valtiot antavat periksi sijoittajien verovaatimuksille, sitä enemmän ne IMF:n mukaan vahingoittavat kansainvälistä yhteisöä.  

Raportin mukaan esimerkiksi puolet brasilialaisista ja kaksi kolmasosaa venäläisistä sijoituksista kulkevat veroparatiisien kautta ennen varsinaista kohdettaan.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.