Mainos

Ruotsin terroristiepäilty osa suurempaa ryhmää? – Ruotsissa etsitään useita henkilöitä

Ruotsalaisten tiedustelulähteiden mukaan eilen illalla Pohjois-Ruotsissa pidätetty terroristiepäilty Mutar Muthanna Majid saattaa olla osa suurempaa ryhmää, joka on jo maassa. Asiasta kertoo SVT.

Ruotsalaislehti Expressenille maan puolustusministeri Peter Hultqvist vahvistaa Ruotsin suojelupoliisi Säpon etsivän yhä useampaa epäiltyä terroristia.

Poliisi pidätti eilen Bolidenissa 25-vuotiaan irakilaismiehen epäiltynä terroristiaikeista. Ruotsin suojelupoliisi Säpo kertoi tänään pitävänsä miehen yhä kiinni otettuna ja tämän kuulustelut jatkuvat tänään. Ruotsin turvallisuuspoliisin tiedottajan mukaan miestä kuulusteltiin ensimmäisen kerran jo eilen.

SVT:lle poliisiylijohtaja kertoo, että useita ihmisiä on kuulusteltu liittyen Bolidenin pidätykseen.

– Tärkeintä on nyt saada kokonaiskuva siitä missä epäilty on viettänyt Ruotsissa aikaansa, sanoo uutistoimisto TT:lle Säpon viestintäpäällikkö Sirpa Franzén.

SVT:lle poliisiylijohtaja Dan Eliasson kertoo, että usea ihminen on viety kuulusteltavaksi Bolidenin tapahtumien päätteeksi, mutta heitä ei välttämättä epäillä rikoksesta. Hän ei suostu sanomaan kiinni otettujen määrää.

– Jatkamme tutkintaa tulevien päivän ajan. Tiedämme, että hänen lähipiirissään voi olla muutamia henkilöitä, jotka ovat tutkinnan kannalta mielenkiintoisia. Ruotsista voi löytyä vielä henkilöitä, joilla on pahat mielessään, Eliasson sanoo.

– Jatkamme intensiivistä tutkintaa. Otamme yhä vastaan vihjeitä pidätetystä, Säpon viestintäpäällikkö Sirpa Franzén taas sanoo.

Majid otettiin eilen kiinni poliisoperaation päätteeksi turvapaikanhakijoille tarkoitetusta asunnosta. Häntä epäillään kytköksistä terroristijärjestö Isisiin.



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.