Mainos

Syöpäsairas Chavez uhosi televisiossa

Venezuelan presidentti Hugo Chavez on esiintynyt televisiossa ensimmäistä kertaa sitten viimeisimpien syöpähoitojensa Kuubassa. Chavez palasi kotiin aiemmin tässä kuussa.

Yli kaksituntisessa lähetyksessä Chavez muun muassa uhosi peittoavansa vastustajansa tulevissa presidentinvaaleissa tavalla "jollaista ei maassa ennen ole nähty".

Chavez, 57, on leikattu kahdesti, ja hän on saanut sekä kemoterapiaa että sädehoitoa. Julkisuuteen ei ole kerrottu, mitä syöpää presidentti sairastaa tai mikä paranemisennuste on.

Venezuelassa on tarkoitus pitää presidentinvaalit lokakuussa. Chavez tavoittelee vaaleissa jo kolmatta peräkkäistä kautta presidenttinä. Hän on hallinnut maata vuodesta 1999.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.