Mainos

Syrizan kärkipolitiikko MTV:lle: Kreikan isot velkaleikkaukset silkkaa satua

Suomalaisten veronmaksajien ei välttämättä tarvitse pelätä Kreikan velkojen massiivisia leikkauksia. Kohti vaalivoittoa purjehtivan vasemmisto-opposition yksi keulakuva, Attikan alueen kuvernööri Rena Dourou tähdentää MTV uutisille, etteivät isotkaan leikkaukset yksin pelasta konkurssikypsää Kreikkaa.

- Vaikka kertoisimme satua kaikkien velkojen leikkaamisesta ja vielä uskoisimme siihen,   velkaa kertyisi nopeasti uudestaan, jos pitäisimme nykyisen hallinnon entisellään, Alexis Tsiprasin johtamaa Syriza-puoluetta edustava Dourou tähdentää.

Vielä viime vuoden puolella Tsipras vakuutti lähtevänsä pääministerinä ajamaan 50 prosentin leikkauksia Kreikan velkoihin. Nyt puolueen maltillinen siipi, johon myös Dourou kuuluu, puhuu enää vain taakan keventämisestä tavalla tai toisella.

- Sen lisäksi tarvitaan kasvua tukevia työllistäviä toimenpiteitä ja paljon muuta, Dourou lisää.

Joka neljäs työikäinen kreikkalainen on vailla työtä. Nuorista yli puolet on kilometritehtaalla.

Vaikka Syriza vetää velkalupauksiaan takaisin, EU:n komission, Euroopan keskuspankin ja kansainvälisen valuuttarahaston määräämään matokuuriin suhtaudutaan erittäin nihkeästi.

- Troikalle uudistukset ovat tarkoittaneet valitettavasti vain eläkkeiden ja palkkojen leikkauksia. Mitään muita todellisia välttämättömiä uudistuksia ei ole tehty, Dourou muistuttaa. Välttämättömillä uudistuksilla hän tarkoittaa ennen muuta korruptoituneen hallintokoneiston alasajoa. Koneiston, joka on esimerkiksi junaillut yksityistettyjä valtionyhtiöitä hallitusta lähellä olevalle rahaeliitille.

Monet kansainväliset ekonomistit ovat tähdentäneet, että Kreikka voi nousta kunnolla omille jaloilleen vain eroamalla väliaikaisesti euroalueesta. Tsiprasin luottopoliitikkona pidetty Dourou tyrmää ajatuksen. Ei vähiten siksi, että kolme neljästä kreikkalaisesta haluaa pitää euron.

- Lähtö euroalueesta ei auttaisi millään tavalla meidän työttömiämme. Meillä ei ole mitään suunnitelmaa B euroalueen jättämisestä, Dourou vakuuttaa moneen otteeseen.

Attikan aluetta johtava naispoliitikko sanoo, ettei hän aio lähteä Alexis Tsiprasin johtamaan vaalien jälkeiseen hallitukseen, jos sellaista päästään synnyttämään.


Poliittisten tarkkailijoiden mukaan Dourou on kuitenkin edelleen vahva ehdokas esimerkiksi ulkoministeriksi.





Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.