Mainos

Syyriassa presidentinvaalien äänestys päättyi – käytännössä lopputulos jo selvä

Syyrian presidentinvaalien äänestys on päättynyt. Äänestys päättyi puoliltaöin paikallista aikaa.

Vaalien arvioidaan päätyvän maata vuodesta 2000 lähtien hallinneen Bashar al-Assadin murskavoittoon.

Al-Assadilla on vaaleissa kaksi varsin tuntemattomaksi jäänyttä vastaehdokasta, mutta heillä ei uskota olevan mahdollisuuksia voittoon.

Vaalien äänenlaskenta alkoi lähes välittömästi äänestyksen päättymisen jälkeen. Syyrian hallintoa lähellä olevat lähteet sanovat uutistoimistolle AFP:lle, että tulokset on tarkoitus julkaista huomenna.

Vaalit käydään keskellä jo kolme vuotta jatkunutta veristä sisällissotaa, jossa on kuollut yli 160 000 ihmistä. Vaalit voidaan järjestää vain osassa maata, sillä al-Assadia vastustavat kapinalliset hallitsevat noin 60:tä prosenttia Syyriasta.

Länsimaissa vaaleja on kutsuttu farssiksi ja parodiaksi demokratiasta.

– Äänestys ei täytä vapaiden, reilujen ja läpinäkyvien vaalien kriteerejä. Olen varma, että yksikään Nato-maa ei tunnusta näiden niin sanottujen vaalien tulosta, Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen sanoi.

Sotatoimet jatkuivat myös vaalipäivänä, kun kapinalliset ampuivat kranaatinheittimillä pääkaupunki Damaskoksessa. Hallitus puolestaan hyökkäsi kapinallisia vastaan ilmavoimien koneilla. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.