Mainos

Taistelijat ajoivat separatistien väijytykseen: "Kärsimme kammottavan tappion"

Ainakin 12 äärikansallisen Oikea sektori -liikkeen taistelijaa on saanut surmansa ja tuntematon määrä on jäänyt vangiksi Itä-Ukrainassa, järjestö kertoo.  

Taistelijoita kuljettanut bussi ajoi separatistien väijytykseen lähellä Donetskia varhain aamulla. Taistelijat olivat matkalla rintamalle. Oikean sektorin taistelijat ovat taistelleet separatisteja vastaan hallituksen joukkojen rinnalla.  

Oikean sektorin mukaan taistelijat päästiin yllättämään, koska hallituksen joukkojen hyökkäys oli ajanut separatistien joukot normaaleista asemistaan.  

– Kärsimme kammottavan tappion, mutta tämä kostetaan, uhosi Oikean sektorin johtaja Dmitro Jarosh Facebookissa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.