Mainos

Taistelut jatkuvat Kashmirissa

Taistelut jatkuivat Kashmirin alueella Intian ja Pakistanin rajalla eilen illalla. Intian ja Pakistanin joukkojen välisissä tulitaisteluissa Urin alueella sai surmansa viidestä kahdeksaan ihmistä, poliisilähteet kertoivat tänään.

Lisäksi ainakin neljä haavoittui. Kuolleista kolme oli siviilejä. Kashmirin alue kuuluu osittain Intialle ja osittain Pakistanille.

Intian ja Pakistanin joukot tulittavat usein toisiaan yli 700 km pituisen, kiistellyn rajalinjan läheisyydessä. Poliisin mukaan taistelut ovat viime päivinä kiihtyneet.

(STT-Reuters-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.