Mainos

Taiwanin tuhoisan vesipuistoräjähdyksen syy selvisi

Taiwanissa kesäkuussa sattunut tuhoisa vesipuisto-onnettomuus sai alkunsa lavavalaistuksesta, kertoo pelastusviranomaisten selvitys.   

Vesipuistossa järjestetyssä juhlatapahtumassa suihkutettiin yleisön sekaan maissitärkkelyspohjaista värijauhetta, joka räjähti ja syttyi palamaan osuessaan kuumiin valoihin. Yksitoista ihmistä kuoli ja satoja joutui sairaalaan. Maan terveysministeriön mukaan loukkaantuneista 42 on yhä kriittisessä tilassa.  

Viranomaisten selvityksestä kertovan paikallisen Liberty Times -lehden mukaan lavavalaisimien lämpötila oli yli 400 celsiusastetta.  

Aiemmin spekuloitiin, että palo olisi voinut syttyä myös tupakasta, mutta selvitys sulkee pois tämän mahdollisuuden.  

Onnettomuus tapahtui Formosa Fun Coast -vesipuistossa. Tapahtumassa oli noin tuhat juhlijaa, joista suurin osa oli 18-25-vuotiaita.  

Yhdeksää ihmistä epäillään erilaisista rikoksista, jotka liittyvät yleisön turvallisuuden vaarantamiseen ja huolimattomuuteen. Epäiltyjen joukossa on vesipuiston johtohenkilöitä. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.