Mainos

Talebanin riveissä toinenkin yhdysvaltalainen

Amerikkalaisten Afganistanissa ottamien vankien joukosta on löytynyt toinenkin Yhdysvaltain kansalainen. ABC-televisiouutiset kertoi eilen, että Guantánamon vankileiriltä on löytynyt 22-vuotias amerikkalainen.

- Pidätettyjen joukossa on henkilö, joka on ilmoittanut syntymäpaikakseen Louisianan osavaltiossa sijaitsevan Baton Rougen. Oikeusministeriö on äskettäin ilmoittanut meille, että he ovat löytäneet ilmeisesti häntä koskevan syntymätodistuksen Baton Rougesta, kertoi everstiluutnantti Dan Stokeking Yhdysvaltain puolustusministeriöstä.

Yaser Esam Hamdi kuuluu niiden noin 300 miehen joukkoon, jotka Yhdysvallat lennätti Afganistanista amerikkalaiseen Guantánamon tukikohtaan Kuubaan viime vuoden lopulla.

Hamdin vanhemmat ovat lähtöisin Saudi-Arabiasta. Hän on toinen Yhdysvaltain kansalainen, jonka tiedetään taistelleen Talebanin tai al-Qaidan riveissä Afganistanissa. Toinen heistä, 21-vuotias John Walker Lindh, ei ole ollut Guantánamossa. Hän on joutumassa syytteeseen ulkomaisten terrorijärjestöjen tukemisesta ja salaliitosta Yhdysvaltain kansalaisten surmaamiseksi.

(AFP-STT-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.