Mainos

Tallinnan turistit: Täällä voit nähdä vilauksen Obamasta

Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama vierailee parhaillaan Tallinnassa. Turistillakin on mahdollista nähdä vilahdus Obamasta.

Yhdysvaltojen päämiehen autosaattueen voi nähdä vahingossa tai bongaamisen voi sisällyttää vaikkapa päiväkävelyyn.


Viron poliisin mukaan yksi varmimpia paikkoja nähfä musta Cadillac on Narva-maantiellä, Tallinnan yliopiston liepeillä. Obama pitää puheen Estonia-teatteria vastapäätä olevassa Nordea-konserttisalissa. Sali on samassa rakennuksessa kauppakeskuksen kanssa, joka pitää ovensa auki turvajärjestelyistä huolimatta.

Useat suomalaisturistit haluaisivat nähdä vilahduksen Obamasta.

– Missä muualla voisi näin helposti nähdä itsensä Barack Obaman. Vilkutettais varmasti, sanoo Tampereelta tullut Anniina.

Juho Suoramaa ja Anni Rapala huomasivat jo laivalla, että jotain erikoista on tekeillä.

– Ei vierailu kyllä vaikuta meidän suunnitelmiimme. Olemme Tallinnassa ihan muista syistä, Juho sanoo.

– Laivasta tullessa passia ja ajokorttia vertailtiin tosi tarkkaan. Kun olimme kaupungilla, joissain paikoissa oli todella suuri määrä poliiseja ohjaamassa liikennettä, Anni kertoo.

Kadriorun puisto lähellä presidentinlinnaa on oiva paikka paikallistaa presidentillinen saattue.

Obaman puheet ja tiedotustilaisuudet voi katsoa suorana Vapauden aukiolla olevalta jättiruudulta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.