Mainos

Talouskomissaari ei usko rangaistuksien tehoon – haluaa Espanjalle ja Portugalille nollasakot

EU:n talouskomissaari Pierre Moscovici toivoo, että Espanjan ja Portugalin sakot ylisuurista budjettialijäämistä voidaan asettaa nollaan euroon. Moscovici sanoi radiohaastattelussa, ettei pidä rangaistuksia oikeana keinona edetä tilanteessa.

– Toivon, että voimme edetä kohti nollasanktioita, kunhan Espanja ja Portugali antavat riittävät takuut, että ne pyrkivät saamaan vajeensa kuntoon, Moscovici sanoi Europe 1 -radioasemalle.

EU:n valtiovarainministerit puolsivat eilen sakkojen määräämistä alijäämäsääntöjen rikkomisesta, koska Espanja ja Portugali eivät ole ryhtyneet riittäviin toimiin asiassa. Asia siirtyy nyt komission ratkaistavaksi. Komissio ratkaisee asian 20 päivän sisällä.

Maille voidaan määrätä sakot, jotka vastaavat enintään 0,2 prosenttia niiden bruttokansantuotteesta. Se olisi Espanjalle 2,2 miljardia euroa ja Portugalille 360 miljoonaa viime vuoden talouslukujen perusteella. Lisäksi niiden EU-tukia voidaan jäädyttää. Molemmat maat ovat finanssikriisin jälkeen kuroneet vajeitaan kovalla kädellä viime vuosina, mutta eivät ole yltäneet niille asetettuihin tavoitteisiin.

Myös Moscovicin kotimaa Ranska on ollut vaikeuksissa saada julkisen talouden vajettaan alle vakaus- ja kasvusopimuksessa määritellyn kolmen prosentin rajan. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.