Mainos

Tältä näyttää Kiinan ensimmäinen suihkukone

Kiina valmistautuu esittelemään ensimmäisen valmistamansa suihkukoneen. ARJ21-700 -kone saapui tänään Zhuhain kaupunkiin, missä se julkistetaan maailmalle lentonäytöksessä ensi viikolla.

Maan virallisen uutistoimiston Xinhuan mukaan Kiina on kehittänyt ja valmistanut suihkukoneen ensi kertaa itsenäisesti. ARJ21-konetta on uutistoimiston mukaan tarkoitus myydä sekä Eurooppaan että Yhdysvaltoihin.

Historiallisen suihkukoneen lentäjä suitsuttaa, että kiinalaisvalmisteisessa koneessa lentäminen on todeksi tullut unelma.

- Me olemme hyvin ylpeitä, että istumme oman maamme valmistamassa lentokoneessa. Me olemme suunnitelleet ja kehittäneet sen aivan itse. Tämä on kaikkien kiinalaisten unelma, ja toivottavasti pystymme tuomaan esille suihkukoneen kauneuden myös muille, lentäjä Zhao Peng kertoi televisiohaastattelussa.

(MTV3 - APTN)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.