Mainos

Tältäkö näyttää tulevaisuuden pihvi?

Viime syksynä hollantilaisen Marc Postin tutkimusryhmä esitteli tulevaisuuden pihvin. Nyt myös Suomessa kasvatellaan laboratoriossa solupihvejä.

Laboratoriomestari Marika Hellman Aalto-yliopistosta kasvattaa Espoon Otaniemessä solupihviä. Hellman ei kuitenkaan kaavaile uraa uuden ajan lihafarmarina, vaan kyse on yliopiston kurssista.

- Kurssilla opiskelijoille halutaan näyttää, mitä kasvatukseen kuuluu ja minkälaisia asioita siinä pitää ottaa huomioon, Hellman kertoo MTV:n Huomenta Suomessa.

Hellmanin mukaan hänen kasvattamansa pihvi on periaatteessa syötävä, vaikkei sitä sellaiseksi ole tarkoitettukaan. Kyseessä on hiiripihvi eli hiiren lihassolusta kasvatettu pihvi.

Pikkuriikkisen lihapalan kasvattamiseen kului aikaa 3-4 viikkoa.

Keinoliha on epäilemättä tulevaisuutta, mutta onko sen tuotannolle tarvetta?

Helsingin yliopiston Eläinten hyvinvointikeskuksen johtaja Satu Raussi pitää kehitystä perusteltuna.

- Jos asiaa tarkastellaan tuotantoeläinten hyvinvoinnin näkökulmasta, keinolihan tulo markkinoille voisi parantaa tilannetta, jos se korvaisi oikean eläimen lihaa, Raussi arvioi.

Raussin mukaan eläinten hyvinvointi ei toteudu täysin nykymuotoisessa eläintuotannossa.

Miltä keinoliha sitten tuntuu tai maistuu?

Hellmanin mukaan keinoliha ei ainakaan nykyisellään ole verrattavissa tavalliseen pihviin. Eroa on muun muassa rakenteessa.

- Tavallisessa pihvissä on rasvaa ja jännekudosta pelkän lihaksen lisäksi. Laboratoriossa ei tällä hetkellä pystytä täysin jäljittelemään todellista tuotetta. Kasvatetussa pihvissä on vain ne kudossolut, ja se on vähän löysähkö rakenne, Hellman kuvailee eroa.

Kuinka realistista sitten on odottaa keinolihaa myyntiin kaupan lihatiskille?

- Kyllä se jollain aikajänteellä varmaan onnistuu, mutta ei lähitulevaisuudessa, Hellman arvioi.

Haasteina on Hellmanin mukaan muun muassa keinolihan suuret kustannukset, jotka estävät tehokkaasti vaihtoehdon yleistymisen - ainakin toistaiseksi.

- Esimerkiksi se Marc Postin 140 gramman hampurilaispihvi viime syksynä maksoi yli 250 000 euroa, Hellman selittää.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.