Mainos

Tämä eläin kuoli sukupuuttoon 1936. Vai kuoliko sittenkään?

Brittitutkijat ovat vakuuttuneita, että viimeinen pussihukka ei kuollut sukupuuttoon vuonna 1936, vaan että eläin elelee yhä Tasmanian saarella.

Pussihukan eli tasmaniantiikerin on luultu kuolleen sukupuuttoon jo lähes 80 vuotta sitten.

Vuonna 1933 Tasmaniassa, Australiassa pyydystettiin elävänä viimeinen tunnettu pussihukka. Eläin eli Hobartin eläintarhassa kolme vuotta ja kuoli vuoden 1936 syyskuussa .

Näin pussihukat tuhottiin

- Tasmaniaan 1800-luvun alussa asettuneet eurooppalaiset uudisasukkaat pitivät pussihukkia uhkana lampailleen. Viranomaiset ja yksityiset ryhtyivät maksamaan eläimestä tapporahaa.

- Myös elinympäristön muuttumisen, koirien yleistymisen ja sairauksien on arveltu vaikuttaa lajin häviämiseen.

- Vuonna 1910 pussihukkiin levisi eurooppalaisten myötä penikkatautia muistuttanut epidemia, joka harvensi voimakkaasti lajia.

lähde: Wikipedia

Nyt kuitenkin brittiläisistä tutkijoista koostuva ryhmä väittää, että kadonnut pussieläin elää yhä Tasmaniassa. 

Tuntemattomiin eläimiin keskittyneen tutkimusorganisaation (The Centre for Fortean Zoology)  eläintieteilijät kertovat kuulleensa hyvin luotettavista lähteistä havaintoja pussihukista.

Lisäksi tutkijat ovat löytäneet jätöksiä, joiden arvellaan kuuluvan pussieläimelle. Jätökset on nyt lähetetty DNA-analysoitavaksi.

Brittitutkijaryhmää johtava Richard Freeman sanoo The Guardian-lehdelle olevansa vakuuttunut siitä, että pussihukkayksilöitä elelee yhä Tasmanian syrjäisillä alueilla.

- Olemme kuulleet havaintoja pussihukista niiltä harvoilta ihmisiltä, jotka tuntevat aluetta, sanoo Freeman.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.