Mainos

Tänään selviää Pisa-tulokset nuorten ongelmanratkaisukyvystä

Kansainvälinen tutkimus nuorten ongelmanratkaisukyvystä julkaistaan tänään. Pisa-tutkimuksessa tarkastellaan 15-vuotiaiden kykyä ratkaista sellaisia arkipäivän ongelmia, joita he eivät ole aiemmin kohdanneet ja joiden ratkaisemiseen heillä ei ole opittuja taitoja.

Tutkimustulosten avulla pyritään muun muassa kehittämään nuorista parempia oppijoita.

Suomi on paistatellut Pisa-tutkimuksissa koulutuksen mallimaana, mutta viime aikoina loisto on himmennyt. Joulukuussa Suomi putosi 12. sijalle Pisa-tutkimuksen matematiikan osaamista mittaavassa osiossa. Lukutaidossa Suomi oli kuudes ja luonnontieteissä viides.

Parhaiten Pisa-tutkimuksessa menestyivät aasialaiset.

Opetusministeri Krista Kiuru (sd.) arvioi helmikuussa, että Suomea uhkaa taantuminen keskinkertaiseen oppimiseen.

Opetushallituksen katsauksen mukaan suomalaisoppilaiden lukemisharrastus laski selvästi viime vuosikymmenellä. Katsauksessa tarkasteltiin Pisa-tutkimusten tuloksia vuosilta 2000-2009. Vuonna 2000 reilu viidennes suomalaisista oppilaista ei lukenut lainkaan vapaa-aikanaan. Yhdeksän vuotta myöhemmin osuus oli jo kolmannes. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.