Mainos

Tanskalainen nainen joukkoraiskattiin Intiassa

Tanskalainen nainen on joukkoraiskattu Intian pääkaupungissa. Miesjoukko raiskasi naisen, joka oli eksynyt ja kysynyt neuvoa palatessaan hotellilleen.  

51-vuotiaan naisen kimppuun hyökättiin veitsellä uhaten myöhään eilisiltana suositulla reppureissaajien alueella New Delhissä, paikallinen media kertoi.

 Poliisin edustaja kertoi uutistoimisto AFP:lle, että tapauksen tutkinta on käynnissä ja poliisi kuulustelee raiskauksesta epäiltyjä.

Naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta on ollut viime aikoina toistuvasti esillä Intiassa. Esimerkiksi joitakin viikkoja sitten taksinkuljettajaa syytettiin puolalaisen naisen huumaamisesta ja raiskaamisesta. Nainen oli matkustamassa 2-vuotiaan tyttärensä kanssa New Delhiin.

Viime kuussa tuli kuluneeksi vuosi Intiassa bussissa tapahtuneesta opiskelijan joukkoraiskauksesta, joka käynnisti laajoja mielenosoituksia naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Tästä huolimatta ilmoitukset naisiin kohdistuvista hyökkäyksistä ovat kasvaneet viimeiseen 12 kuukauden aikana merkittävästi.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.