Mainos

Tanskan poliisi: Kööpenhaminassa vain yksi ampuja – valokuva julki

Tanskan poliisi ilmoitti illalla Suomen aikaa, että etsii kahden ampujan sijasta vain yhtä ampujaa. 

Tanskan viranomaiset pitävät Kööpenhaminassa tapahtunutta ampumistapausta terroritekona. Iskussa lauantai-iltapäivänä kuoli yksi ihminen ja haavoittui kolme.  

Aikasemmin poliisi on kertonut, että iskusta epäillään kahtaa ampujaa. Poliisi ilmoitti myöhemmin etsivänsä vaaleaihoisen arabin näköistä 25–30-vuotiasta, noin 185 senttiä pitkää miestä. Poliisi on julkistanut valokuvan epäillystä.  

Poliisin mukaan on mahdollista mutta ei vielä varmistettua, että iskun aiottu kohde oli ruotsalainen taiteilija Lars Vilks. Hän oli paikalla sananvapautta käsitelleessä keskustelutilaisuudessa, kun tummiin pukeutunut mies alkoi ampua. Silminnäkijöiden mukaan tilaisuudessa ammuttiin ainakin 20–40 laukausta.

Ampuja poistui paikalta varastetulla autolla, joka löydettiin myöhemmin parin kilometrin päästä tapahtumapaikasta tyhjänä. 

Poliisi pystytti tiesulkuja Kööpenhaminasta ulos johtaville isommille teille. Myös rajavalvontaa tiukennettiin. 

Kuolonuhri oli sivullinen nelikymppinen mies, joka haavoittui rintakehään. Haavoittuneet ovat poliiseja. Heidän vammansa eivät ole vakavia.  

– Kaikki viittaa siihen, että tämä oli poliittinen isku ja terroriteko, totesi pääministeri Helle Thorning-Schmidt lausunnossaan.  

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.