Mainos

Tanskassa aloitetaan nelivuotinen lääkekannabiskokeilu – mukaan noin 1500 ihmistä

Tanskan hallitus on ilmoittanut aloittavansa nelivuotisen lääkekannabiskokeilun vuonna 2018.

Kokeilu kohdennetaan hallituksen mukaan niihin potilaisiin, jotka lääkitsevät tällä hetkellä itseään laittomilla tuotteilla. Kokeilun piiriin arvioidaan kuuluvan neljän vuoden aikana noin 1500 ihmistä. 

Esimerkiksi kroonisista kivuista ja kemoterapiasta johtuvasta pahoinvoinnista kärsivät voivat päästä kokeiluun. Useat tanskalaispuolueet haluaisivat laillistaa kannabiksen viihdekäytön, mutta kolme isointa puoluetta vastustaa laillistamista.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.