Mainos

Taskuvaras riemuitsee Rion olympialaisista: ”Hyvänä päivänä varastan viisi puhelinta”

Brasiliassa Rion olympialaisia odottavat kuumeisesti muutkin kuin urheilun ystävät. Olympia-aika on nimittäin parasta sesonkiaikaa myös kaupungin taskuvarkaille. Yksi heistä kertoo toimistaan CNN:n haastattelussa.

Taskuvarkaudet Rio de Janeirossa ovat melko yleisiä, ja olympialaisten aikaan elokuussa tilanne pahenee takuuvarmasti, kun kaupunki täyttyy turisteista. Näin arvioi Pedroksi itseään kutsuva taskuvaras CNN:n haastattelussa.

– Siitä tulee mahtavaa! hän myhäilee CNN:lle.

Paras aika taskuvarkauksille on Pedron mukaan viiden aikoihin iltapäivällä, kun ihmiset ovat liikkeellä. Silloin aurinko alkaa roikkua jo alhaalla, rannat tyhjenevät ja kadut täyttyvät.

Kaduilla Pedro etsii viimeisimpiä puhelinmalleja. IPhone 6 takaa hänelle noin puolet sen myyntihinnasta.

– Suunnilleen viisi puhelinta. Sellainen on hyvä päivä. Ihmiset ovat huolimattomampia omaisuutensa kanssa kuun lopussa palkkojen maksamisen aikoihin, Pedro sanoo.

Pedro työskentelee mieluiten muiden varkaiden kanssa. Yksi törmää uhriin, kun muut varastavat. Pedro demonstroi tekniikkaa, jossa toinen käsi työntää näppärästi puhelinta ulos taskusta, kun toinen käsi nappaa sen taskun suulta.

– Jos nukkuu puhelin kädessä, häviää aina.

Puhelimen saa tyhjäksi minuuteissa

Korut olisivat taskuvarkaille rahakkaampia kohteita, mutta niiden varkauksista ilmoitetaan herkemmin poliisille. Pedron mukaan harva jaksaa tehdä ilmoituksen kadonneesta puhelimesta.

Pedro kertoo käyttävänsä harvoin aseita uhatakseen uhrejaan, mutta tarvitessaan aseen, Pedro vuokraa sen paikalliselta rikollispomolta. Se pitää palauttaa hengenlähdön uhalla.

Pedron mukaan varastetun puhelimen saa tyhjennettyä puolessa tunnissa. Hän näyttää CNN:n toimittajalle toripaikan, jossa yksi elektroniikkakaupustelija kehuskelee voivansa tyhjentää toimittajan puhelimen ilman salasanaa tai Apple ID:tä.

Pedro kertoo maksavansa kyseisestä palvelusta 10 dollaria. Sen jälkeen hän antaa varastetun puhelimen jälleenmyyntiin sille, joka tarjoaa eniten.

– Kun yksi on varastettu, sille on jo olemassa paikka vietäväksi.

Näin varkauksilta säästyy

Pedro neuvoo, miten välttyä joutumasta hänen uhrikseen.

Puhelinta on pidettävä silmällä aina, kun siihen vastaa kadulla ja käytettävä sitä aina hoksottimet hereillä. Puhelin kannattaa pitää etutaskussa. Pedro kertoo lähestyvänsä uhrejaan mieluiten takaapäin.

Pedro ei enää muista ensimmäistä kertaa, kun hän vei jonkun puhelimen. Hän kuitenkin sanoo, että kaikki alkoi köyhyydestä ja pakosta.

– Kun asuin äitini kanssa, meitä oli 10 veljestä, joten kun menin kaduille ja näin jotakin, otin sen aina.

Pedro kertoo, ettei ajattele ihmisten menettämiä muistoja, viestejä tai loman pilaamista, sillä silloin kukaan ei varastaisi.

– Mutta kun on aika varastaa, sitä ajattelee aina, että näillä ihmisillä on enemmän rahaa kuin ihmisillä favelassa, Pedro kertoo viitaten portugalin sanaan, jota käytetään slummin synonyymina.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.