Mainos

Ted Cruz voitokas Wyomingissa – voitti toistamiseen Trumpin

Republikaanien presidenttiehdokkuutta Yhdysvalloissa tavoitteleva Ted Cruz on napannut lisää edustajia Wyomingin osavaltiosta, kertovat amerikkalaismediat. Cruz voitti puolueen kokouksessa jaossa olleet kaikki 14 edustajaa.

Samalla Cruz jätti varjoonsa republikaanien Donald Trumpin jo toistamiseen Wyomingissa. Edellisen kerran Cruz päihitti alueella Trumpin esivaaleissa viime kuussa. Tuolloin hän vei yhdeksän jaossa olleista 12:sta osavaltion edustajasta.

Cruz oli republikaaniehdokkaista ainoa, joka vaivautui paikalle puhumaan lauantaina järjestetyssä puolueen kokouksessa.

Hän lupasi wyomingilaisille muun muassa lopettaa demokraattien "sodan hiiltä vastaan". Hiilikaivokset muodostavat merkittävän osan osavaltion taloudesta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.