Mainos

Tuomittu kärsi 43 minuuttia - Oklahoman vankilapomo keskeyttäisi teloitukset

Yhdysvalloissa Oklahoman vankiloiden johtaja haluaa pysäyttää teloitukset toistaiseksi koko osavaltiossa.

Syynä on tiistaina pieleen mennyt teloitus, jossa kuolemaantuomittu kärsi 43 minuuttia ennen kuin kuoli sydänkohtaukseen. Tavallisesti teloitus myrkkyruiskeella kestää noin 10 minuuttia. Tuomitulle kokeiltiin uutta myrkkyruiskemenetelmää. 

Oklahoman vankiloiden johtaja Robert Patton kirjoittaa osavaltion kuvernöörille osoittamassaan kirjeessä, että teloituksia koskevia säädöksiä pitäisi tarkastella uudestaan. Se vaatisi hänen mukaansa teloitusten pysäyttämisen. 

Kirjeessä antamissaan suosituksissa hän kehottaa muun muassa siirtämään päätöksenteon kokeneempien käsiin. Hän lupaa myös selvittää muiden osavaltojen käytäntöjä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.