Mainos

Thaimaa höllensi suruajan sääntöjä, jalkapallomatsissa saa tuulettaa

Thaimaalaiset jalkapallofanit saavat juhlia ja tuulettaa parin viikon päästä pelattavassa MM-karsintaottelussa, vaikka Thaimaa viettää vuoden suruaikaa kuninkaan kuoleman takia.

Thaimaan kuningas Bhumibol Adulyadej kuoli 13. lokakuuta. Suruajan aikana Thaimaassa ei ole järjestetty urheilutapahtumia, mutta maan jalkapalloliitto ei halunnut luopua MM-karsintojen kotipelistä.

Alun perin kannattajia vannotettiin pysymään vaiti ottelun aikana, mutta keskiviikkona linja muuttui sallivammaksi maata hallitsevan sotilasjuntan suostumuksella.

Thaimaa kohtaa Australian 15. marraskuuta Bangkokissa. Isäntäjoukkueen fanit ovat tunnettuja kovaa meteliä pitävistä torvista ja rummuista.

Thaimaa on Aasian MM-karsintojen B-lohkossa voitoitta neljän ottelun jälkeen. Australia on lohkokakkonen Saudi-Arabian jälkeen. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.