Mainos

Thaimaa pyysi anteeksi väärää tsunamihälytystä

Thaimaan hallitus on pyytänyt anteeksi väärää tsunamihälytystä. Hälytys sai sadat ihmiset pakenemaan vuorille maan lounaisosassa.

Hälytys tehtiin eilen vain puoli tuntia sen jälkeen, kun erässä kylässä oli järjestetty tsunamiharjoitus, johon osallistui muun muassa maan apulaispääministeri.

Thaimaa on yrittänyt rakentaa toimivaa tsunamivaroitusjärjestelmää siitä lähtien kun tuhansia ihmisiä kuoli vuoden 2004 tsunamissa. Järjestelmän käyttöönotto on kuitenkin sujunut huonosti, ja ongelmia on ollut jatkuvasti.

Sireenejä on muun muassa moitittu liian hiljaisiksi ja vääriä hälytyksiä on tullut runsaasti.

Viranomaisten mukaan väärän hälytyksen syynä oli tällä kertaa tekninen vika.

(MTV3 - STT - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.