Mainos

Thaimaan hallituksen tukijat kehottavat väkeään vetäytymään

Thaimaan Bangkokissa hallituksen tukijoiden johtajat ovat kehottaneet kannattajiaan vetäytymään ja lopettamaan mielenosoitukset.

Kymmeniä tuhansia Bangkokin stadionille kerääntyneitä mielenosoittajia on kehotettu palaamaan koteihinsa.

Hallituksen tukijoiden ja vastustajien yhteenotot kärjistyivät myöhään eilen paikallista aikaa väkivaltaisiksi. Hätäkeskuksen viranomaisen mukaan ainakin kaksi mielenosoittajaa on kuollut ja 45 loukkaantunut.

Hallituksen vastustajat ovat järjestäneet mielenosoituksia jo usean päivän ajan Thaimaassa. He vaativat pääministerin eroa.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.