Mainos

Thaimaassa räjähti kaksi pommia: Yksi kuollut, useita haavoittunut – turistikohteessa myös suomalaisia

Kaksi pommia on räjähtänyt Thaimaan Hua Hinissa, kertoo BBC. Sen mukaan ainakin yksi ihminen on kuollut ja AFP:n mukaan ainakin 19 haavoittui. Haavoittuneiden joukossa on BBC:n mukaan ulkomaalaisia turisteja.

CNN:n mukaan kuolonuhri on paikallinen nainen.

Poliisin mukaan pommit oli piilotettu kukkaruukkuihin ja laukaistu matkapuhelimien avulla.

Lomakaupunkiin tekevät Suomesta matkoja ainakin Aurinkomatkat, Tjäreborg ja Finnmatkat, mutta eivät kesäkaudella.

Kaksoispommi-iskuja on BBC:n mukaan tehty Thaimaan eteläisimmissä osissa, mutta ne ovat harvinaisia turistikohteissa.

Suomalaisiakin lomakaupungissa

Ulkoministeriön viestinnästä kerrotaan, että 15 suomalaista on tehnyt matkustusilmoituksen Hua Hiniin. Ministeriön tämän hetkisen tiedon mukaan räjähdyksissä ei ole ollut suomalaisuhreja. Suurlähetystö seuraa tilannetta.

Hua Hin on suosittu turistikohde Siaminlahden rannalla, noin 200 kilometrin päässä pääkaupunki Bangkokista. Lomakaupunkiin tekevät Suomesta matkoja ainakin Aurinkomatkat, Tjäreborg ja Finnmatkat.

Sekä Aurinkomatkojen että Tjäreborgin viestinnästä kerrotaan, että kaupunkiin ei tehdä nyt kesäkaudella matkoja, joten Hua Hinissa ei ole tällä hetkellä heidän asiakkaitaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.