Mainos

Thaimaan kuninkaan kuolema vaikuttaa jopa alkoholimyyntiin

Thaimaan kuninkaan kuolema vaikuttaa maan kansalaisten lisäksi matkailijoiden elämään. Esimerkiksi maan yöelämän uskotaan laimenevan.

– Kaikkea viihdettä ja huvia pitää hillitä seuraavan 30 päivän aikana, ilmoitti sotilasjuntan johtaja, kenraali Prayut Chan-o-cha.  

Thaimaassa on lisäksi tapana, että kaupat ja baarit lakkaavat myymästä alkoholia, kun kuningasperheen korkea-arvoinen jäsen tai kunnioitettu buddhalaismunkki kuolee. Aiemmin turisteja on myös neuvottu vaihtamaan kirkkaan kukikkaat vaatteet maltillisempiin, kertoo Guardian. Thaimaalaisia luultavasti neuvotaan käyttämään mustia tai tummia vaatteita.

Monet maat neuvoivat kansalaisiaan käyttäytymisestä Thaimaassa suruaikana. Esimerkiksi hollantilaisia turisteja varoitettiin kritisoimasta kuninkaallista perhettä. Turisteja kehotettiin myös seuraamaan paikallisten viranomaisten määräyksiä ja kunnioittamaan paikallisia tapoja sekä seuraelämää koskevia rajoituksia.

Myös Ruotsin Bangkokin-lähetystö muistutti maanmiehiään suruajan kunnioittamisesta.

– Toimiminen tavalla, joka voidaan ymmärtää kuningashuoneen häpäisyksi, on vakava rikos Thaimaassa, kerrottiin lähetystön kotisivulla.  
Suomen Bangkokin-lähettiläs Satu Suikkari-Kleven painottaa myös kunnioituksen tärkeyttä suruaikana.

– Matkailijoiden on tärkeä huomioida tämä tilanne omassa toiminnassaan ja käyttäytymisessään. 70 vuotta kuninkaana olleen Bhumibol Adulyadejin kuolema on thaimaalaisille valtavan suuri asia. Kuningas on ollut todellinen kansakunnan isähahmo, sanoi Suikkari-Kleven.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.