Mainos

Thaimaan poliisi tutkii nuoren suomalaisnaisen kuolemaa – Suomelle ei virka-apupyyntöä

19-vuotias suomalaisnainen kuoli alkuviikosta Thaimaan Phuketissa. Paikallisen median mukaan Thaimaan poliisi selvittää kuolemaan johtaneita olosuhteita, mutta Suomen ulkoministeriö ei ole ainakaan toistaiseksi saanut virka-apupyyntöä asiassa Thaimaan poliisilta.

– Mikäli virka-apupyyntö tulisi, välittäisimme sen keskusrikospoliisille, ulkoministeriön viestintäpäivystyksestä kerrotaan MTV Uutisille.

Media: Putoamista edelsi riita

Nainen putosi Good Dreams Guesthouse -nimisen hotellin katolta ja kuoli. Phuket Gazetten eilisen uutisen mukaan poliisi ei ole vielä selvittänyt, mistä putoaminen johtui, ja se pitää kaikki vaihtoehdot avoimina.

Lehden mukaan naisen kuolemaa edelsi hotellin pohjakerroksessa syntynyt riita ruotsalaisen poikaystävän kanssa. Kaksikko kuului viiden hengen seurueeseen, joka oli ollut juhlimassa Bangla Roadilla.

Polisiin edustaja kertoi lehdelle, että seurue lähti baarista kello kolmen aikaan aamyöllä. Ruotsalaismies on kertonut poliisille, että kaikki olivat tuolloin humalassa.

– Hänellä ei ole mitään käsitystä siitä, mitä kävi (suomalaisnaiselle). Hän kertoo menneensä suoraan huoneeseensa, kun hän palasi majapaikkaansa.

"Toimivalta paikallisilla viranomaisilla"

Julkisuuteen ei ole tullut tietoa siitä, miten suomalaisnaisen ilta jatkui tästä eteenpäin. Ulkomaalaiset nuoret ovat tavanneet järjestää juhlia Good Dreams Guesthouse -hotellin katolla, muut asukkaat kertovat.

Ilmeisesti poliisin selvitykset ovat olleet eilen vasta alkuvaiheessa. Vielä ei esimerkiksi tiedetä, epäileekö paikallinen poliisi asiassa rikosta. 

Rikosylikomisario Tero Haapala keskusrikospoliisista painottaa, ettei Suomen poliisi voi oma-aloitteisesti aloittaa tapauksesta rikostutkintaa. 

– Toimivalta on paikallisilla viranomaisilla. Meillä voi olla avustava rooli. Toki teemme kaiken sen, mitä paikallinen poliisi pyytää.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.