Mainos

Thaimaan tilanne ei ole säikäyttänyt suomalaisturisteja

Thaimaan levottomuudet eivät ole vaikuttaneet suomalaisten intoon matkustaa maahan.

-Eivät levottomuudet ole sen suuremmin näkyneet. Aika paljon on tullut kyselyjä, mutta ei peruutuksia, kiteyttää Finnmatkojen tiedottaja Salla Salo.

Salon kollega Aurinkomatkoilla Annina Metsola on samoilla linjoilla.

-Kyllä kyselyjä on tullut, mutta ei muuta. Thaimaan matkat ovat menneet ihan normaalisti kaupaksi.

Metsola kertoo, että Bangkokin kiertomatkatkin on saatu tehtyä: reittejä on jouduttu vaihtelemaan, mutta muuten ei ole ollut ongelmia.

-Seuraamme toki koko ajan tilannetta muun muassa kohdepäälliköiden raporttien ja ulkoministeriön matkustustiedotteiden avulla.  

Tutkija: Vaaleista tulossa ennennäkemätön limbo 

Thaimaan tulevan viikonlopun vaalit saattavat johtaa täydelliseen poliittiseen umpikujaan. Jos oppositio onnistuu boikotissaan, voi käydä niin, ettei parlamenttiin saada valittua riittävästi uusia jäseniä.

Tämä taas johtaisi siihen, että pääministeri Yingluck Shinawatran hallitus jatkaisi toimitusministeristönä ainakin täytevaaleihin saakka.

Vaalien tuloskin voi jäädä hämäräksi, sillä viranomaiset ovat varoittaneet, että ääntenlaskenta saattaa viedä kuukausia mielenosoittajien aiheuttamien ongelmien vuoksi.

-Tuloksena saattaa olla ennennäkemätön poliittinen ja lainsäädännöllinen limbo. Enää ei ole mahdollista komentaa tankkeja kadulle poistamaan kiistan toinen osapuoli kuvasta. Ilman parlamenttia ei voi valita hallitusta, sanoo ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin tutkija Sunai Phasuk.

Vaikka vaalit onnistuisivatkin, ei opposition demokraattipuolueella ole juuri toivoa valtaanpääsystä. Puolue ei ole voittanut vaaleja kahteen vuosikymmeneen, eikä tee sitä viikonloppunakaan, sanovat asiantuntijat. Opposition ainoaksi toivoksi jääkin se, että hallitus luovuttaisi vallan opposition itsensä valitsemalle "kansan neuvostolle", mitä sitäkään ei tule tapahtumaan.

-Thaimaassa on käynnissä valtava eturistiriitojen törmäys. Se on loputon kamppailu, kiteyttää Chiang Main yliopiston tutkija Paul Chambers.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.