Mainos

THL: Floridan zikatapaukset eivät ole vielä epidemia – yksittäisiä tartuntoja Suomessakin jo kuusi

Floridan osavaltiossa Yhdysvalloissa on tavattu zikaviruksen saaneita henkilöitä. Epidemiasta ei kuitenkaan ole kyse, sanoo erikoistutkija, epidemiologi Jussi Sane Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. 

– Yhdysvaltain terveysviranomaiset arvioivat, että tartuntoja on, mutta niiden määrät rajoittuvat suhteellisen pieniksi. Laajamittaisesta epidemiasta ei ole kyse, sanoo Sane.

Peittävät vaatteet suojaavat pistoilta

  • Zikavirusta levittää Aedes-sukuun kuuluva hyttyslaji. Lajia ei tavata Suomessa.  
  • Hyttysen pistoilta voi suojautua hyttyskarkotteilla sekä pukeutumalla vaaleisiin, pitkähihaisiin ja -lahkeisiin vaatteisiin.  
  • Aikuisilla zikaviruksen aiheuttama sairaus on yleensä lievä. Oireina voi olla esimerkiksi kuumetta, ihottumaa sekä nivel- ja lihaskipuja.   
  • Raskaana olevan naisen saama zikatartunta saattaa aiheuttaa sikiölle mikrokefaliaa eli pienipäisyyttä sekä keskushermoston kehityshäiriöitä.  
  • Zikavirus löydettiin Ugandassa 1940-luvulla. Nykyisin se leviää etenkin latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen maissa.  
  • Zikavirusta vastaan on kehitteillä rokote. Sen kokeileminen ihmisillä on aloitettu Yhdysvalloissa heinäkuun lopulla.  

  

Yhdysvaltain viranomaiset ovat antaneet muutamista Floridan alueista varoituksen, jossa raskaana olevia henkilöitä kehotetaan perumaan matkansa alueelle tai lykkäämään sitä. Joukossa on muiden muassa suosittu turistikohde Miami Beach.

Zikavirustartunta on vakava riski lähinnä raskauden alkuvaiheessa oleville naisille. Äidin sairastuminen voi aiheuttaa sikiölle mikrokefaliaa eli pienipäisyyttä sekä keskushermoston kehityshäiriöitä.

Suomessa on tähän mennessä havaittu kuusi zikatartuntaa. Yksi niistä johti raskauden keskeytykseen, koska sikiön vauriot olivat varsin suuret.

Florida on lähellä epidemia-aluetta

Jussi Sanen mukaan zikatartuntojen ilmeneminen Floridassa ei ole sinänsä yllättävää. Osavaltio sijaitsee lähellä Karibian aluetta, missä virusta on esiintynyt laajasti jo aiemmin.

Tartunnat eivät Sanen mukaan välttämättä leviä laajalle Floridassa.

Zikavirusta levittävä hyttynen lentää pienehköllä alueella, muutamien satojen metrien matkalla. Lisäksi viranomaiset ovat ryhtyneet aktiiviseen hyttysten torjuntaan tartunta-alueilla.

Finnair on jo päättänyt, että raskaana olevat naiset seuralaisineen voivat vaihtaa Miamin-matkansa muualle suuntautuvaan lentoon veloituksetta.

Raskaudesta tulee olla lääkärintodistus, kertoo Mari Rouvi Finnairin viestinnästä.

"Thaimaassa riskit pieniä"

Toinen suosittu matkailukohde, missä zikavirustartuntoja on viime aikoina tullut ilmi, on Thaimaa. Siellä virusta on THL:n Sanen mukaan ollut jo vuosia ja tautitapauksia ilmenee ajoittain.  

– Ei ole tiedossa, että Thaimaassa olisi puhjennut isompaa epidemiaa. Riskit ovat pieniä.

Laajimmat zikaepidemiat ovat latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen maissa. Näistä maista THL on jo aiemmin antanut suosituksen, että raskaana olevat välttäisivät niihin matkustamista.

– Tilanne elää ja muuttuu. Esimerkiksi Kolumbiassa epidemia vaikuttaa olevan jo hiipumassa, tapauksia on aika vähän, sanoo Sane.

Varoaika kahdeksan viikkoa

THL suosittelee, että jos on matkustettu riskialueella, niin raskaaksi tulemista vältettäisiin kahdeksan viikon ajan matkan jälkeen.

Varoaika koskee myös miehiä, koska maailmalta on tiedossa muutamia seksiteitse tarttuneita zikatapauksia.

Jos raskaana olevan naisen miespuolinen kumppani matkustaa riskialueelle, THL kehottaa käyttämään kondomia koko loppuraskauden ajan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.