Mainos

Tilanne rauhoittunut Norsunluurannikolla

Länsi-Afrikkalaisen Norsunluurannikon suurin kaupunki Abidjan on rauhoittunut viime viikon perjantaina tapahtuneen sotilasvallankaapauksen jälkeen. Maata hallitseva juntta avasi tänään Abidjanin kansainvälisen lentokentän ensimmäistä kertaa sitten jouluaaton.

Norsunluurannikon syrjäytetyn hallituksen pääministeri sekä puolustus- ja turvallisuusministerit seurasivat eilen presidentti Henri Konan Bedietä maanpakoon naapurimaahan Togoon.

Norsunluurannikkoa hallitsee nyt kenraali Robert Guein johtama Kansallisen pelastuksen komitea.
Guein on määrä aloittaa keskustelut poliittisten puolueiden kanssa maan tulevaisuudesta tänään. Guei on luvannut muodostaa maahan mahdollisimman nopeasti hallituksen, johon myös siviilit osallistuvat.

Ennen vallankaappausta Norsunluurannikoa ehti hallita 39 vuotta Norsunluurannikon demokraattinen puolue (PDCI), joka astui valtaan maan itsenäistyttyä Ranskasta vuonna 1960.

Norsunluurannikko on maailman suurin kaakaontuottaja. Poliittisen ja taloudellisen vakautensa ansiosta sitä on tähän asti pidetty Länsi-Afrikan mallivaltiona.
(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.