Mainos

Toimittajajärjestö julkistaa Panaman papereita toukokuussa

Kansainvälinen tutkivaan journalismiin erikoistunut järjestö ICIJ julkistaa toukokuussa tietokannan Panaman papereista. Tietokanta avataan yleisölle toukokuun 9. päivä. 

Tietokanta sisältää tietoja yli 200 000 yhtiöstä, rahastosta ja säätiöstä. Tietokannasta löytyy yhteyksiä 21 veroparatiisiin "Hongkongista Yhdysvaltojen Nevadaan", järjestö sanoo.  

Panaman papereiksi kutsuttu tietovuoto tuli ilmi kuun alussa, kun ICIJ:n verkoston jäsenet julkistivat vuotoon perustuvat uutisensa. 

Yli 11,5 miljoonaa asiakirjaa käsittänyt jättimäinen tietovuoto oli alun perin vuodettu panamalaisesta lakifirmasta Mossack Fonsecasta saksalaislehden toimittajalle. 

Veroparatiisivuoto sisälsi tietoja myös lukuisista valtion päämiehistä tai heidän lähipiiristään. Paljastusten aiheuttaman kohun jälkeen esimerkiksi Islannin pääministeri Sigmundur David Gunnlaugsson joutui eroamaan.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.