Mainos

Totuus Malalaa ampuneiden tuomioista: Vankilassa piti olla 10, onkin vain kaksi

Huhtikuussa ilmoitettiin, että pakistanilaisen koulutytön Malala Yousafzain murhayrityksestä olisi vangittu 10 miestä elinkautisiin vankeusrangaistuksiin. Nyt on kuitenkin paljastunut, että kahdeksaaa heistä ei ikinä vangittu. 

Huhtikuisen tiedon mukaan kymmenelle taleban-taistelijalle olisi tuomittu 25 vuoden vankeusrangaistukset, mikä on Pakistanissa elinkautinen rangaistus. BBC:n lähteet kuitenkin kertovat, että kaikessa hiljaisuudessa kahdeksan näistä päästettiin vapaalle.

Oikeudenkäynti oli salaisuuksien verhoama ja käytiin suljetuin ovin. Sen kelpoisuudesta on noussut epäilyjä aiemminkin. Oikeutta käytiin armeijan tiloissa. Terrorismin vastaiset oikeudenkäynnit eivät ole Pakistanissa julkisia.

Oikeusistumen mukaan kaksi vangittua miestä ovat juuri ne, jotka ampuivat Yousafzaita. Kahdeksan muuta vapautettiin, koska heitä vastaan ei ollut riittävästi todisteita. Aiemmin kerrottiin, että kaksi ampumiseen osallistunutta piileksisivät Afganistanissa. 

Pakistanin viranomaiset eivät antaneet tuomiota koskaan julkiseksi, eivätkä myöskään korjanneet kahden kuukauden aikana julkisuudessa olleita tietoja kymmenen ihmisen vangitsemisesta.

Malala Yousafzaita ammuttiin vuonna 2012, kun hän oli matkalla kotiin koulusta kotikaupungissaan Mingorassa. Asemiehet nousivat bussiin ja kysyivät tyttöä nimeltä ennen kuin ampuivat tätä päähän. Hän oli asemiesten kohteena, koska oli kampanjoinut tyttöjen oikeuksien puolesta. Malala Yousafzai palkittiin sittemmin Nobelin rauhanpalkinnolla työstä, jota hän on tehnyt lasten oikeuksien hyväksi. 

Yousafzai sai hoitoa vammoihinsa Iso-Britanniassa ja asuu nykyään Birminghamissa perheensä kanssa. He eivät voi palata Pakistaniin, koska Taleban uhkaa heidän henkeään. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.