Mainos

Toyota vetää takaisin lähes 300 000 autoa

Autonvalmistaja Toyota ilmoittaa vetävänsä takaisin 270 000 autoa viallisten moottorin osien takia. Autoista 80 000 vedetään takaisin Japanissa.

Ongelmia on Toyotan Lexus- ja Crown-mallien moottoreissa. Viallisia 4,6- ja 3,5-litraisia moottoreita on asennettu kahdeksaan automalliin, joista kaikki ovat malliston kalleimmasta päästä. Yhtiö ilmoitti jo eilen ongelmasta.

Autoyhtiön edustajan mukaan moottorivika ei ole vielä aiheuttanut onnettomuuksia. Pahimmassa tapauksessa auton venttiilinjousissa oleva vika voi sammuttaa moottorin kesken ajamisen.

Viime vuonna Toyota joutui kutsumaan korjattavaksi yli viisi miljoonaa autoa Yhdysvalloissa. Kaiken kaikkiaan Toyota on vetänyt takaisin yli 10 miljoonaa ajoneuvoa sitten viime syyskuun.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.