Mainos

Tragikoominen tapahtuma: Härkä jyräsi härkäjuoksukirjailijan

Pamplonan härkäjuoksun loukkaantuneiden joukossa on mies, joka on yksi härkäjuoksusta tehdyn kirjan kirjoittajista.

Kirjan nimi on How to Survive the Running of the Bulls eli Kuinka selviytyä härkäjuoksusta.

Chicagolainen Bill Hillman, 32, kompastui ja kaatui ja sai härän sarvesta vakavan vamman oikeaan reiteensä. Aamun juoksussa loukkaantui neljä muutakin, yksi vakavasti saatuaan härän sarven rintaansa.

Kaikki loukkaantuneet ovat miehiä, sillä härkäjuoksussa ei juuri ole naisia. Hillmanin seivästänyt musta härkä oli yksi tämänaamuisen juoksun suurimmista, noin 600-kiloinen.

Pamplonan härkäjuoksut kestävät tämän viikon. Tapahtuma tuli aikanaan tunnetuksi mm. Ernest Hemingwayn romaanista Ja aurinko nousee. Hemingwaytä esikuvanaan pitävä Hillman on ollut Pamplonan jokavuotinen vieras.

Pamplonan härkäjuoksussa loukkaantuu juoksijoita joka vuosi. Se on saanut alkunsa jo 1200-luvulla. Sadan viime vuoden aikana juoksussa on kuollut 14, edellisen kerran vuonna 2009.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.